Name: Processions
Start: 2021-10-13T00:00:00.000Z
End: 2021-10-14T00:00:00.000Z
Location: Musiikkitalo

Admin

Helsinki Philharmonic Orchestra

Conductor

Daníel Bjarnason

Orchestra

Instrumentalist

Juho Pohjonen

Piano

Processions

Helsinki

Finland

Musiikkitalo

Concert Hall

Processions: Overture Bacewicz (+2 More)

Public

Overture

Symphony No. 3

Keerthi Raj

Approved

“I have always been interested in the boundary between the subconscious and the conscious. Maybe that's why I'm fascinated by extreme contrasts.” Daníel Bjarnason’s Processions is a handsome, big-boned piano concerto that proudly follows in the steps of Rachmaninov’s and Prokofiev’s concertos. The work premiered in 2009 in the midst of social turmoil at the height of the Icelandic banking crisis. Citizens gathered in large numbers in loud protests in front of the Icelandic parliament to demonstrate. No one knew what was to come. That concert and his concerto gained a special place in the hearts of the composer, musicians and audience.

The concert's concluding piece, the third symphony by Polish composer Witold Lutosławski, also premiered in the midst of a national turmoil. While the composer was working on his symphony, his participation in Polish public life was blocked due to his support for the Solidarity Movement and his accompanying statements. Lutosławski himself opposed interpreting his works in the light of the circumstances in which they were composed, but his third symphony has a wealth of musical material to support interpretations describing it as a protest symphony. The brilliant, path-seeking melodies and fragile ornamentation are crushed, suppressed and silenced by superior melodic masses and a repetitive beating melody throughout the symphony.

 

Daníel Bjarnason

Daníel Bjarnason is a leading figure on Iceland’s contemporary music scene. Many of his works have been performed in Finland, and he has equally made a name for himself conducting orchestras such as the Los Angeles, Toronto and Tokyo Symphonies. He is Principal Guest Conductor of the Iceland Symphony and last appeared in Finland with the Radio Symphony Orchestra last autumn. Like many of his generation, he values community over individuality. Rather than dictating, he prefers to engage in dialogue with the players, to create something as a joint effort.

Bjarnason studied in Reykjavik – the piano, composition and orchestral conducting – before continuing at the University of Music Freiburg in Germany. He has been artist in residence or collaboration with the Iceland Symphony and the orchestra of the Musiekgebouw Frits Philips Eindhoven and at the Reykjavik Festival.

 

Juho Pohjonen

Juho Pohjonen (b. 1981) is one of the most active Finnish pianists on the international scene, and particularly in the United States, where he can be heard in both solo and chamber repertoire. Appearances have included performances with the Cleveland and Minnesota Orchestras, the Los Angeles Philharmonic and the San Francisco Symphony, and at the Mostly Mozart festival in New York. One of Juho’s recent signature works is the piano concerto by Daníel Bjarnason, which he has performed here in Finland with the Tapiola Sinfonietta and the Radio Symphony Orchestra, and across in Sweden in Umeå.

Together with his brother Joonas, Juho Pohjonen has masterminded and programmed a pioneering music app called MyPianist allowing, say, violinists and cellists to practise concertos and sonatas to a virtual pianist accompaniment.

 

Grażyna Bacewicz: Overture

Grażyna Bacewicz (1909–1969) was a real child wonder at home in Poland. She played the violin, and in 1932, after a highly-acclaimed concert of her compositions, was awarded a grant to study in Paris with Nadia Boulanger. Women composers were rare in those days and she often had to explain her choice of career, but she is nowadays regarded as a bold experimenter and a pioneer of Polish modernism. The orchestral Overture was written in Nazi-occupied Poland in 1943. It is in Neoclassical style, though Bacewicz disliked the term, and was premiered at a festival of new music soon after the war. The first section, dominated by strings and brass, is followed by an Adagio led by the woodwinds, until the triumphant ending looks back to the beginning in a jubilant build-up. Some claim that the recurring drum motif familiar from Beethoven’s fifth symphony is a cryptic message in Morse: the letter V for victory.

 

Daníel Bjarnason: Processions

A pinch of experimental machine, a dash of strict modernism, a drop of ethereal ambient, even pop if you look hard enough: the music of Daníel Bjarnason (b. 1979) has it all. Thanks to him, Anna Þorvaldsdóttir and Hildur Guðnadóttir, Iceland is right now the world’s hottest contemporary music country. Bjarnason wrote his piano concerto Processions (2009) especially for fellow countryman Víkingur Ólafsson, who also recorded it on the Bedroom Community label with Bjarnason conducting, and it won the Best Composer/Best Composition prize in the 2010 Icelandic Music Awards.

Processions is in three movements: In Medias Res (which begins in mid-stream, as it were), Spindrift (a sort of lament) and Red-handed (a thumping, ritualistic march). Some may detect a whiff of Ravel in the quieter stretches, maybe Rachmaninov and Prokofiev in the piano’s outbursts.

 

Witold Lutosławski: Symphony No. 3

Witold Lutosławski (1913–1994) was no doubt the greatest Polish composer to grow up amid the ruins of WWII. His early works were denounced by the regime as elitist and formalist, obliging him to write music that was politically correct. Things changed with the death of Stalin, and so did Lutosławski’s style. He first used 12-note technique in 1954, along with the aleatory that was to become his hallmark, especially in his Symphony No. 3 (1973–1983).

The word ‘alea’ is Latin and means ‘dice’. ‘Aleatory’ is, roughly, music involving elements of random choice. The players have more freedom than in other music, since the composer does not necessarily dictate the metre, tempo or even pitch. In his third symphony, Lutosławski lets the players do what they like until the conductor gives a sign or they hear that their partners have moved on. Such works to some extent differ from traditional ones, but they are not nearly as chaotic as might be expected.

Lutosławski avoided the conventional symphony format in which the first movement is the weightiest. In his third, the best bits are in the latter half. The symphony may be regarded as something of a protest in the spirit of the Polish Solidarity movement.

English

”Olen aina ollut kiinnostunut alitajunnan ja valvemaailman välisestä rajasta. Ehkäpä sen vuoksi minua kiehtovat äärimmäiset kontrastit.”

Bjarnasonin Processions on komea, suuriluinen pianokonsertto, joka astelee ylpeästi Rahmaninovin ja Prokofjevin konserttojen askelissa. Teos sai kantaesityksensä vuonna 2009 keskellä yhteiskunnallista kuohuntaa Islannin pankkikriisin ollessa syvimmillään. Kansalaiset kokoontuivat sankoin, äänekkäin joukoin parlamenttitalon eteen osoittamaan mieltään. Kukaan ei tiennyt, mitä tuleman pitää. Tuo konsertti ja konsertto saivat erityisen sijan niin säveltäjän, esiintyjien kuin yleisönkin sydämessä.

Kansallisen kuohunnan keskellä sai kantaesityksensä myös konsertin päättävä teos, puolalaisen Witold Lutosławskin kolmas sinfonia. Säveltäjän työskennellessä sinfoniansa parissa hänen osallistumisensa Puolan julkiseen elämään oli estetty Solidaarisuus-liikkeen tukemisen ja sitä myötäilevien kannanottojen vuoksi. Lutosławski itse vastusti sävellystensä tulkitsemista niiden syntyolosuhteiden valossa, mutta hänen kolmannessa sinfoniassaan on runsaasti musiikillisia aineksia tukemaan tulkintoja  protestisinfoniasta. Loistavat, tietään etsivät melodiat ja hauras koristeellisuus joutuvat ylivoimaisten sävelmassojen ja läpi koko sinfonian toistuvan hakkaavan sävelaiheen murskaamiksi, tukahduttamiksi ja vaientamiksi.

 

Daníel Bjarnason

Islantilainen Daníel Bjarnason (s. 1979) kuuluu Islannin uuden sukupolven säveltäjä-kapellimestareihin, jotka ovat nostaneet pienen maan musiikkielämän kansainvälisen kulttuurikentän keskelle. Suomessa Bjarnason tunnetaan parhaiten säveltäjänä, jonka teoksia ovat esittäneet jo monet maamme sinfoniaorkestereista. Maailmalla hänet tunnetaan myös kapellimestarina. Esimerkiksi Los Angelesin, Toronton ja Tokion sinfoniaorkestereita johtanut Bjarnason on nykyään Islannin sinfoniaorkesterin päävierailija, ja tuttu näky monissa Pohjoismaiden orkestereissa. Suomessa hän vieraili vuonna 2018 johtamassa Turun filharmonista orkesteria ja viime syksynä Radion sinfoniaorkesteria.

Kuten monet sukupolvensa orkesterinjohtajista, Bjarnason arvostaa enemmän yhteisöllisyyttä kuin yksilöllisyyttä. ”Kapellimestareista on edelleen vallalla kuvitelma – varmaan menneistä ajoista johtuen – diktaattoreina, jotka tietävät enemmän kuin muut”, hän on sanonut. ”Ajatus on vastenmielinen. On paljon kiinnostavampaa käydä dialogia muusikoiden kanssa ja luoda yhdessä.”

Bjarnason opiskeli Reykjavikissa pianonsoittoa, sävellystä ja orkesterin johtamista, jonka parissa hän jatkoi opintojaan Freiburgin musiikkikorkeakoulussa Saksassa. Hän on myös toiminut Islannin sinfoniaorkesterin, Eindhovenin Musiekgebouw’n ja Reykjavik Festivalin residenssitaiteilijana.

 

Juho Pohjonen

Juho Pohjonen (s. 1981) kuuluu Suomen kansainvälisesti aktiivisimpiin pianisteihin. Sibelius-Akatemian kasvattina hän opiskeli ensin nuorisokoulutuksessa Meri Louhoksen johdolla, ja maisteriksi hän valmistui Hui-Ying Liun luokalta. Menestykset mm. kansainvälisessä Maj Lind -kilpailussa 2002 ja Nyborgin pohjoismaisessa pianokilpailussa 2004 siivittivät Pohjosta kansainvälisille konserttilavoille.

Pohjonen on yksi harvoista suomalaismuusikoista, joiden esiintymiset niin kamarimuusikkona kuin solistina ovat painottuneet Yhdysvaltoihin. Hän on soittanut esimerkiksi Clevelandin ja Minnesotan orkestereiden, Los Angelesin filharmonikoiden ja San Francisco Symphonyn solistina sekä Mostly Mozart -festivaalilla New Yorkissa. Yksi Pohjosen viime vuosien bravuureista on Daníel Bjarnasonin pianokonsertto, jota hän on esittänyt Tapiola Sinfoniettan, Radion sinfoniaorkesterin ja Umeån Norrlannin oopperaorkesterin solistina.

Esiintymistensä ohella Pohjonen on ideoinut ja ohjelmoinut yhdessä veljensä Joonaksen kanssa uraauurtavan musiikkisovelluksen MyPianist. Sen avulla esimerkiksi viulistit ja sellistit voivat harjoitella konserttoja ja sonaatteja virtuaalisen, tempovalintoja reaaliaikaisesti tunnistavan pianistin säestyksellä.

Jaani Länsiö

 

Grażyna Bacewicz: Alkusoitto

Lódźissa syntynyt Grażyna Bacewicz (1909–1969) oli viulun ihmelapsi. Pikkutyttönä hän perusti kolmen sisaruksensa kanssa Bacewicz-kvartetin, ja jo ennen teini-ikää hän esiintyi paikallisen orkesterin solistina toistuvasti. Viuluopintojaan hän täydensi sävellystutkinnolla, ja onnistuneen sävellyskonsertin jälkeen vuonna 1932 Puolan entinen pääministeri ja tähtipianisti Ignaz Jan Paderewski myönsi Bacewiczille stipendin Pariisiin Nadia Boulangerin oppilaaksi. Heti seuraavana vuonna hän voitti Ranskassa nuorten sävellyskilpailun puhallinkvintetollaan.

Säveltävä nainen oli aikoinaan niin harvinainen, että Bacewicz joutui selittelemään ammatinvalintaansa läpi elämänsä, mutta jälkipolvet tietävät hänet rohkeana kokeilijana, joka sävellyksillään kirjoitti ensimmäisiä rivejä puolalaisen modernismin määritelmään. Vaikka Bacewicz on jäänyt myöhempien modernistien varjoon, hänen teoksensa ovat viime vuosina jälleen saaneet ansaitsemaansa tunnustusta. Hänen pääteoksenaan pidetään konserttoa jousiorkesterille (1948), mutta seitsemässä viulukonsertossaan hän nousee persoonallisimmilleen.

Orkesterialkusoitto (1943) on tyyliltään uusklassinen, joskin Bacewicz itse vierasti termin käyttöä. Teos valmistui natsien valtaamassa Puolassa ja kantaesitettiin pian sodan päätyttyä uuden musiikin festivaalilla Varsovassa. Kautta linjan loistokkaasti soiva alkusoitto noudattaa kehysmuotoa. Jousien ja vaskien dominoimaa, kiivasta alkujaksoa seuraa puupuhaltimien johtama Adagio, kunnes voitokas loppu palauttaa mieliin lähtöpisteen riemukkaine loppunousuineen. Teoksen syntyaika on kirvoittanut kiinnostavan teorian: väitetään, että Bacewicz tarkoitti rumpujen toistuvan rytmin – Beethovenin viidennestä sinfoniasta tuttu lyhyt-lyhyt-lyhyt-pitkä – piilotetuksi viestiksi, jolla hän morsettaisi V-kirjainta voiton merkiksi.

                          

Daníel Bjarnason: Processions

Säveltäjä-kapellimestari Daníel Bjarnason (1979) on yhdessä Anna Þorvaldsdóttirin ja Hildur Guðnadóttirin kanssa nostanut Islannin tämän hetken kuumimmaksi nykymusiikkimaaksi. Bjarnasonin teokset ovat levinneet ympäri maailman, esimerkiksi Los Angelesin filharmonikoihin, Cincinnatin sinfoniaorkesteriin ja Tanskan kansallisoopperaan. Perinteiset kuulijakuntarajat eivät hänen kohdallaan päde. Bjarnasonin musiikissa kun on kaikkea: ripaus kokeellista konemusiikkia, häivähdys ankaraa modernismia, hyppysellinen eteeristä ambientia, pop-tyyliäkin löytää jos etsii.

Pianokonsertto Processions (2009) on Bjarnasonin soitetuimpia teoksia. Suomessakin sitä ovat jo esittäneet Radion sinfoniaorkesteri, Tapiola Sinfonietta, Turun filharmoninen orkesteri ja Jyväskylä Sinfonia. Bjarnason sävelsi Processionsin varta vasten islantilaispianisti Víkingur Ólafssonille, joka myös levytti sen Bedroom Community -merkille vuonna 2010 säveltäjän johtaessa Islannin sinfoniaorkesteria. Teokselle myönnettiin parhaan sävellyksen/säveltäjän palkinto vuoden 2010 Icelandic Music Awardsissa.

Kolmeosainen Processions alkaa shokkiefektillä In Medias Res, tapahtumien keskeltä. Paukkuja jää silti varastoon, ja äärilaitoihin hakeutuvan tunneskaalan intensiteetti vaihtelee aaltoliikkeen tavoin. Vaikka musiikki on omaleimaista bjarnasonia, sen pianistisesti kiitolliset purkaukset ovat läheistä sukua Sergei Rahmaninovin ja Sergei Prokofjevin konsertoille; suvantokohtien sävyissä on Maurice Ravelin jäänteitä. Tunnelataus huipentuu efekteihin upotettuun toiseen osaan Spindrift, eräänlaiseen valituslauluun. Päätösosa Red-handed on ritualistisesti jyskyttävä marssi.

 

Witold Lutosławski: Sinfonia nro 3

Toisen maailmansodan raunioista kasvaneen puolalaisen modernismiliikkeen suurista nimistä lienee Witold Lutosławski (1913–1994) kuuluisin. Tunnettuuteen hän nousi kansanmusiikkityylillä, mutta tästä voidaan syyttää myös stalinististisia ihanteita. Hänen ensimmäinen sinfoniansa oli (1947) tuomittu elitistiseksi, kansaa vieraannuttavaksi formalismiksi, ja hänen oli tyydyttävä tekemään poliittisesti korrektia käyttömusiikkia sosiaalisesta tilauksesta. Silti hän oppi yhdistämään ulkoa pakotetun tyylin ja sisäisen, persoonallisen ilmaisun kiehtovaksi symbioosiksi. Parhaita esimerkkejä ovat Orkesterikonsertto (1954) ja sarja Danse Preludes (1955).

Stalinin kuoltua vuonna 1953 Puolan kulttuuripolitiikka vapautui, ja saksalaiset, italialaiset ja itävaltalaiset sävellysinnovaatiot kantautuivat myös Lutosławskin korviin. Tyyli muuttui. Hän käytti ensimmäistä kertaa 12-säveltekniikkaa vuonna 1958 valmistuneessa Hautajaismusiikissa Béla Bartokin muistolle. Tämä oli myös ensimmäinen aleatoriikkaa sisältänyt teos, mistä tulikin Lutosławskin tavaramerkki etenkin kolmannen sinfonian (1973–1983) myötä.

Latinan sanasta ’alea’ (arpa) tuleva aleatoriikka tarkoittaa löyhästi käännettynä sattumamusiikkia. Aleatorisen musiikin esittäjä saa aiempaa enemmän vapauksia, sillä musiikki ei välttämättä perustu säveltäjän määrittelemiin tahtiviivoihin, tempomerkintöihin tai edes säveltasoihin. Kolmannessa sinfoniassa Lutoslawski antaa esittäjien soittaa omia osuuksiaan omaan tahtiinsa, kunnes kapellimestari antaa merkin tai soittajat kuulevat vieruskaverin jo siirtyneen eteenpäin. Aleatoristen teosten esitykset poikkeavat toisistaan jonkin verran enemmän kuin perinteisten teosten, mutta kaoottiselta tuntuvista lähtökohdista huolimatta erot ovat yllättävän pienet.

Lutosławski vieroksui perinteistä sinfonian muotoa. Hän piti sitä etupainotteisena: kiinnostavin osuus jää aina ensimmäiseen osaan, loppu on sille vain jatketta, hän ajatteli. Kolmas sinfonia oli kannanotto tätä muotoa vastaan – hän jättää parhaat palat jälkipuoliskolle – mutta teoksesta tuli myös eräänlainen protestiteos puolalaisen solidaarisuusliikkeen hengessä. Pinnan alta pilkottavat silti sinfoniamusiikin juuret: historian painolasti pulpahtaa pintaan esiin takomalla kuuluvasti, sitkeästi ja alusta loppuun saakka Beethovenin viidennen sinfonian alkumotiivia.

Jaani Länsiö

suomi

Vi förberder som bäst en säker konserthöst och kommer att informera om konsertrutiner och biljettförsäljning i augusti.
“Jag har alltid varit fascinerad av gränsen mellan det omedvetna och det vakna tillståndet. Kanske det förklarar varför jag är fascinerad av extrema kontraster.” Bjarnasons Processions är en stor, flott pianokonsert som stolt vandrar i Rachmaninovs och Prokofjevs konserters fotspår. Verket uruppfördes år 2009 samtidigt som Islands bankkris var som värst. Samhället var i uppror, medborgarna samlades vid parlamentshuset för att demonstrera. Ingen visste vad som kunde ske. Pianokonserten och dess framförande fick en helt egen och specifik betydelse för tonsättaren, musikerna och publiken. 

Även konsertens avslutningsnummer, Witold Lutoslawskis tredje symfoni, skapades mitt i ett samhälle som var i uppror. Tonsättaren hade uttryckt stöd för fackföreningen Solidaritet och hade därför förbjudits att delta i Polens offentliga liv. Enligt Lutoslawski fick man inte tolka hans musik utgående från yttre omständigheter, men det är fullt möjligt att uppfatta den tredje symfonin som en protest. Skimrande, letande melodier och skira figurer krossas, kvävs och tystas av klangmassor och ett ständigt återkommande bankande motiv.  

 

Daníel Bjarnason

Tonsättaren och dirigenten Daníel Bjarnason (f. 1979) hör till den generation av isländska musiker som har gjort sitt hemland till ett fenomen på det internationella kulturfältet. I Finland är Bjarnason mest känd som en tonsättare vars verk har framförs av flera av vårt lands symfoniorkestrar. Ute i världen är han känd som även dirigent. Han har dirigerat bland annat Los Angeles, Torontos och Tokyos symfoniorkestrar. Han är numera Islands symfoniorkesters första gästdirigent och har samarbetar med även andra skandinaviska orkestrar. År 2018 ledde han Åbo filharmoniska orkester och förra hösten Radions symfoniorkester.

I likhet med många andra av sin generations dirigenter föredrar Bjarnason samarbete istället för  individualism. ”Det beror väl på hur det var förr att man ännu tror att dirigenter är despoter som vet mera än alla andra”, har han sagt. ”Tanken är motbjudande. Det är betydligt intressantare att föra dialog och skapa något i samarbete.”

Bjarnason studerade piano, komposition och orkesterdirigering i Reykjavik. Dirigentstudierna fortsatte vid musikhögskolan i Freiburg i Tyskland. Bjarnason har varit Islands symfoniorkesters, Muziekgebouw Eindhovens och Reyjkaviks festivals artist-in-residence.

 

Juho Pohjonen

Juho Pohjonen (f. 1981) är en av Finlands internationellt mest aktiva pianister. Han studerade på Sibelius-Akademins ungdomslinje under ledning av Meri Louhos och utbildades till magister från Hui-Ying Lius klass. Framgångar i bl.a. den internationella Maj Lind-tävlingen år 2002 och i Nyborgs nordiska pianotävling år 2004 förde Pohjonen till de internationella konsertestraderna.

Pohjonen är en av de få finländska musiker som arbetar som såväl kammarmusiker som solist i framförallt Förenta Staterna. Han har uppträtt som solist med bland annat Clevelands och Minnesotas orkestrar, Los Angeles filharmoniker och San Franciscos symfoniker. Han har också uppträtt på Mostly Mozart-festivalen i New York. Under de senaste åren har en av hans bravurer varit Bjarnasons pianokonsert. Pohjonen har framfört den tillsammans med Tapiola Sinfonietta, Radions symfoniorkester och Norrlands operaorkester.

Vid sidan om sitt musikerskap har Pohjonen i samarbete med sin bror Joonas skapat och programmerat musikappen MyPianist. Med appen kan exempelvis violinister och cellister öva på solokonserter och sonater till ackompanjemang av en virtuell pianist som i realtid reagerar på tempoval. 

 

Grażyna Bacewicz: Uvertyr

Grażyna Bacewicz (1909–1969) föddes i Lódź och visade snabbt tecken på att vara ett violinistiskt underbarn. Tillsammans med sina tre syskon grundade hon redan som liten Bacewicz-kvartetten, och före tonåren hade hon flera gånger uppträtt som solist med den lokala orkestern. Hon kompletterade sina violinstudier med en kompositionsexamen. Efter en framgångsrik kompositionskonsert år 1932 tilldelade Polens förra premiärminister, stjärnpianisten Ignaz Jan Paderewski henne ett stipendium. Med dess hjälp började Bacewicz studera i Paris för Nadia Boulanger. Året därpå tilldelades hennes blåskvintett första pris i en fransk kompositionstävling.

På den tiden var det så ovanligt för en kvinna att arbeta som tonsättare att Bacewicz ständigt måste förklara sitt yrkesval. Eftervärlden vet att hon var en oförskräckt innovatör vars kompositioner bidrog till att definiera begreppet polsk musikalisk modernism. Hennes musik hamnade i de senare modernisternas skugga men har på sistone gjort en välförtjänt comeback. Hennes huvudverk anses vara Konserten för stråkorkester (1948). Mest personlig är hon dock i sina sju violinkonserter.

Uvertyren för orkester (1943) är till sin stil nyklassisk, en term tonsättaren själv tog avstånd till. Verket skrevs i det av nazisterna ockuperade Polen och uruppfördes kort efter krigsslutet på den nya musikens festival i Warszawa. Den glansfullt klingande uvertyren följer en A-B-A-form. Det temperamentsfulla första partiet domineras av stråk- och bleckblåsinstrument. Mittpartiet är ett Adagio som i sin tur domineras av träblåsinstrumenten. Det segervissa slutpartiet associerar till uvertyrens start. Verkets tillkomsttidpunkt har gett upphov till en intressant teori. Det påstås att Bacewicz tänkte att man bör uppfatta pukornas återkommande rytmfigur - som är samma som den man hör i Beethovens femte symfonis början - som en dold hänvisning till bokstaven V i morsekod. V står för Victory, d.v.s. Seger.

 

Daníel Bjarnason: Processions

Tonsättaren-dirigenten Daníel Bjarnason (f. 1979) har tillsammans med Anna Þorvaldsdóttir och Hildur Guðnadóttiri gett Island en egen, odisputabel plats inom den nyaste musiken. Bjarnasons verk finns på repertoarer jorden runt. Hans musik har spelats av Los Angeles filharmoniker och Cincinnatis symfoniorkester och framförts på Den Kongelige Opera. I Bjarnasons fall får man glömma talet om att en viss musik är riktad vissa lyssnare. Hans musik innehåller en dos av allt möjligt: experimentell elektronmusik, strikt modernism, eterisk ambient. Om man vill kan man också finna en smula pop i den. 

Pianokonserten Processions (2009) är ett av Bjarnasons mest framförda verk. I Finland har det tidigare framförts av Radions symfoniorkester, Tapiola Sinfonietta, Åbo filharmoniker och Jyväskylä Sinfonia. Verket skrevs för den isländska pianisten Víkingur Ólafsson som år 2010 spelade in det för Bedroom Community. På inspelningen dirigeras Islands symfoniorkester av tonsättaren själv. År 2010 tilldelades Processions Islands musikpris.

Verket har tre satser. Den första satsen In Medias Res går rakt på sak med en chockeffekt. Men allt krut är inte härmed förbrukat, och känsloskalans intensitet går från den ena ytterligheten till den andra. Musiken är kännbart tonsättarens egen, men de pianistiskt tacksamma utbrotten har släktskap med Rachmaninovs och Prokofjevs konserter. I de stillsammare partierna finns ekon av Maurice Ravel. Känsloladdningen kulminerar i den andra satsen Spindrift som kan uppfattas som en slags klagosång kryddad med effekter. Den sista satsen Red-handed är en dunkande, ritualistiskt klingande marsch.

 

Witold Lutosławski: Symfoni nr 3

Witold Lutoslawski (1913-1994) torde den kändaste representanten för den polska musikmodernism som växte fram ur andra världskrigets ruiner. Han blev först känd som en tonsättare med ett folkligt uttryck som utgick från då rådande stalinistiska ideal. Eftersom hans första symfoni (1947) hade stämplats som elitistisk och formalistisk måste han skriva en politiskt korrekt musik med en social beställning. Lutoslawski lärde sig dock att kombinera en påtvingad stil med ett eget, personligt uttryck. Symbiosens bästa exempel är Konsert för orkester (1954) och Danspreludier (1955).

Då Stalin dog år 1953 förändrades Polens kulturpolitik. Även Lutoslawski fick ta del av innovationerna i tysk, italiensk och österrikisk ny musik. Hans stil förändrades. I Sorgemusik för  Béla Bartók från år 1958 använde han sig för första gången av 12-tonstekniken. Han använde sig också för första gången av aletaorisk kompositionsteknik. Aleatoriken blev Lutoslawskis varumärke i och med framförallt den tredje symfonin (1973-1983).

Aleatorik - ordet är härlett ur latinets ’alea’ (tärning) - betyder litet förenklat slumpmusik. Den som framför aleatorisk musik får stora friheter. Musiken utgår inte nödvändigtvis från av tonsättaren i stämman utskrivna taktstreck, tempobeteckningar eller ens tonhöjder. I sin tredje symfoni låter Lutoslawski musikerna spela sina egna stämmor i egen takt ända tills dirigenten ger en signal eller musikern hör att musikerna bredvid redan gått vidare. Framföranden av aleatoriska kompositioner skiljer sig alltså från varandra i en något högre grad än framföranden av traditionellt noterade verk. Trots utgångspunkten är skillnaderna mellan framföranden dock mindre än man kunde tro. 

Lutoslawski ställde sig skeptisk till den traditionella symfoniformen. Han menade att det mest intressanta alltid presenteras i verkets början och att det som kommer därefter är mindre intressant. I sin tredje symfoni förespråkar han en annan lösning, och alla s.k. bästa bitar kommer först i verkets senare halva. Symfonin blev samtidigt en slags protestmusik i den polska solidaritetsrörelsens anda. Under ytan skymtar dock symfonimusikens rötter. Historiens barlast gör sig ständigt påmind i form av ett envist upprepat, ljudligt hamrande motiv. Samma motiv öppnar Beethovens femte symfoni.

svenska

Processions by Bacewicz, Bjarnason, D., Lutosławski, Aπό (2021/2021), αγωγός Daníel Bjarnason, Musiikkitalo, Helsinki, Finland

Πιστώσεις παράστασης (Πρωταγωνιστές & Συντελεστές )

Σύνολο

Πρόγραμμα, Πληροφορίες & Σύνοψη

Φωτογραφίες

Περαιτέρω ανάγνωση

Ημερομηνίες & Χώροι Παραστάσεων

Χώροι